
Tekninen lautakunta toimii viisaasti suosittaessaan kaupunginhallitukselle Palkisentien kaavamuutoksen
palauttamista valmisteluun. Kiitokset esityksen tehneelle Tarja Suopajärvelle, esitystä kannattaneille sekä sen puolesta äänestäneille. Sopii kysyä, miksei jo kaavoitus kuunnellut asiasta annettua palautetta.
Palkisentie ei suinkaan ole ainoa tapaus, jossa kaavoitus on näin toiminut. Kivikadun kaavamuutoksessa (LK14.1.) ei asukkaiden antamaa kriittistä palautetta ole huomioitu kuin nimellisesti. Osallisuuden näkökulmasta kaavoituksen toiminta on hyvin kyseenalaista. Nimilistojen keräämisen, kirjallisten mielipiteiden laatimisen ja asukastilaisuuksiin osallistumisen tuloksena on vain kasvava turhautuminen kaavoituksen kovakorvaisuuteen. Asuinalueiden tiivistäminen on kaupungin strategian mukaista. Onko asukkaiden tahdon huomiotta jättäminen kaupunkisuunnittelussa myös kaupungin strategian mukaista?
Näytösluonteisesta kaupunkilaisten kuulemisesta tulisi siirtyä aitoon ja vaikuttavaan vuoropuheluun
asukkaiden ja kaavoituksen välillä. Tähän kannustaa myös Rovaniemen teettämä Asuinalueiden tiivistämisen suuntaviivat -selvitys. Kaavoitus kuitenkin katsoo selvityksen olevan vain ohjaava ja toimivan ennen kaikkea strategisen yleiskaavan valmistelun tukena. Sitä suuremmalla syyllä Palkisentien ja Kivikadun kaltaisista kiistanalaisista kaavahankkeista on luovuttava ja odotettava yleiskaavan valmistumista.
Kaupunkirakenteen tiivistäminen on järkevää. Perusteltu tavoite ei kuitenkaan oikeuta kelvottomia keinoja.
Pistemäisen kaavoittamisen sijasta kaupunkia tulee kehittää kokonaisuutena, eri alueiden ominaispiirteitä
kunnioittaen ja asukkaita kuunnellen. Asukkaiden osallistuminen parantaisi kaupunkisuunnittelun laatua,
sosiaalista hyväksyttävyyttä sekä luottamusta päätöksentekijöihin.
Kannustan kaikkia äänestämään kevään kuntavaaleissa! Kuten Palkisentien tapaus hyvin osoittaa, ei ole
yhdentekevää keitä lautakuntiin ja valtuustoon valitaan.

Kirjoittaja: Mari Tulilehto, joka on kuntavaaleissa ehdolla Rovaniemellä (sit.)
Kuntavaali nro: 178
Jaa tämä artikkeli