Esteettömyys ja saavutettavat palvelut ovat kaikkien oikeus

Suomessa ja maailmalla esteettömyys ja saavutettavuus ovat yhä asioita, joita joutuu perustelemaan
erikseen, vaikka niiden pitäisi olla itsestäänselvyyksiä. Vammaisia ja pitkäaikaissairaita on noin 15
% väestöstä ja kun mukaan lasketaan ikääntyneet, tilapäisesti toimintarajoitteiset ja lastenvaunujen
kanssa liikkuvat, puhutaan jo huomattavasta osasta ihmisiä. Silti julkisia tiloja, liikennettä ja
palveluita suunnitellaan usein ilman, että kaikkien pääsy niihin turvataan.

Yhdenvertainen yhteiskunta ei synny itsestään, se rakennetaan poliittisilla päätöksillä.
Sosialidemokraattina haluan, että kunnissa ja hyvinvointialueilla tehdään rohkeasti ja reilusti
päätöksiä, jotka varmistavat palvelujen saavutettavuuden kaikille. Kyse ei ole vain esteettömistä
ovista tai luiskista, vaan siitä, että kaikilla on mahdollisuus käyttää palveluja, saada tarvitsemansa
hoitoa ja osallistua yhteiskuntaan täysivaltaisina jäseninä.

Hyvinvointialueiden vastuulla on varmistaa, että sote-palvelut ovat saavutettavia. Liian usein
vammainen ihminen tai pitkäaikaissairas joutuu taistelemaan oikeudestaan peruspalveluihin.
Lääkäriajan saaminen, kotipalvelun käyttö tai henkilökohtaisen avun hakeminen voi olla loputon
byrokratiaviidakko. Tämä ei ole oikeudenmukaista. Siksi päätöksenteossa on varmistettava, että
palvelut ovat aidosti kaikkien saatavilla ja että ne toimivat joustavasti ihmisten tarpeiden mukaan.

Kunnissa puolestaan ratkaistaan, miten liikkuminen ja osallistuminen tehdään mahdolliseksi. Onko
julkinen liikenne esteetöntä? Pääseekö kulttuuri- ja liikuntapalveluihin apuvälineillä? Onko
kouluissa ja työpaikoilla tilat, joissa kaikki voivat toimia? Näihin kysymyksiin ei riitä kauniit
puheet, tarvitaan konkreettisia tekoja, kuten esteettömyysvaatimusten kirjaamista kaikkiin uusiin
rakennushankkeisiin ja vahvempaa sitoutumista yhdenvertaisuuteen kuntien strategioissa.

Esteettömyys ja saavutettavuus eivät ole vain sanoja, vaan tekoja ja valintoja, jotka määrittävät
millaisessa yhteiskunnassa me ja lapsemme elämme tulevaisuudessa. Jokainen meistä voi vaikuttaa
siihen, että yhdenvertainen ja aidosti saavutettava arki toteutuu käytännössä. Äänestämällä voit
valita päättäjiä, jotka tekevät rohkeita ja oikeudenmukaisia päätöksiä kaikkien puolesta, tänään ja
tulevaisuudessa. Valitaan yhdessä saavutettavampi yhteiskunta!

Kirjoittaja: Minna Muukkonen, joka on ehdolla kunta- ja aluevaaleissa.

Kuntavaali nro: 149

Aluevaali nro: 2219