
Kevään kuntavaalit ovat lasten ja nuorten vaalit. Rovaniemen budjetista suurin osa kuluu
varhaiskasvatukseen ja perusopetukseen. Tulevaisuudessa lasten määrä pienenee syntyvyyden
vähentymisen vuoksi ja he ansaitsevat kaiken huomion päättäjiltä sekä riittävät resurssit
laadukkaaseen varhaiskasvatukseen.
Nykytilanne Rovaniemen varhaiskasvatuksessa on haastava. Koulutettuja varhaiskasvatuksen
opettajia on aivan liian vähän tarpeeseen nähden. Avoimiin paikkoihin ei tule riittävästi hakemuksia
ja osa valituiksi tulleista ei ota paikkaa vastaan, kun eivät saa asuntoa. Olisiko kaupungin ja
päättäjien satsattava sekä rekrytointilisiin, että palkkaukseen ja kenties asunnon hankkimisen
tukeen? Tarvitsemme myös kipeästi myös muita ammattilaisia varhaiskasvatukseen ja avustavaa
henkilöstöä. Päiväkotien koko on myös suurentunut, yksikön johtajalla voi olla jopa 50 alaista,
hänellä, jonka pitäisi vastata myös päiväkodin pedagogisesta suunnittelusta. Meneekö kaikki aika
sijaisten järjestelyyn ja esimiestöihin?
Lasten itsesäätelytaidot ovat myös viime vuosina heikentyneet, ja sen takia tulee usein tilanteita,
joissa työntekijöistä yksi on kiinni yhdessä lapsessa ja se vie resurssia pois koko ryhmältä. Tämä
tilanne haastaa työntekijöiden jaksamista ja näkyy sairauspoissaololuvuissa.
Oppimisen tuen uudistus 1.8.2025 astuu voimaan. Pelkona on, että sen jälkeen vähäinen
erityisopettajien resurssi kohdentuu vain esikouluikäisiin, mutta miten käy 1-5 vuotiaiden tuen
tarpeessa olevien lasten?
Rovaniemellä on myös valtakunnan tasoon nähden poikkeuksellisen suuri osuus, 35 % yksityisistä
varhaiskasvatusta, kun maan keskiarvo on 9,1 %. Yksityisissä päiväkodeissa on henkilökunnasta
päteviä vain 50 %! Yksityisissä päiväkodeissa on myös sellaisia toimijoita, joilla kaikki
henkilökunta on pätevää.
Haluammeko me pitää huolta meidän tulevaisuutemme turvaajista? Lapsista.

Kirjoittaja: Terhi Heikkilä, joka on ehdolla kunta- ja aluevaaleissa.
Kuntavaali nro: 116
Aluevaalit nro: 2185
Jaa tämä artikkeli