
Valtuustokausi pian takana. Lukuisia päätöksiä on tehty. Ei ole ollut helppoja
valintoja eikä kaikki päätökset ole syntyneet mutkitta, mutta eteenpäin on menty.
Itse olen eniten vaikuttanut sivistyslautakunnan varapuheenjohtajana. Olemme
käynnistäneet isot kouluhankkeet kuten Napapiirin ja Vaaranlammen uudet
koulukeskukset. Nyt saadaan terveet rakennukset ja toimivat tilat, minkä jälkeen
on syytä panostaa opetukseen ja resursseihin. Sdp:n vaalislogan on “Kaiken voi
tehdä reilummin” ja näin tulee eritoten toimia koulutyössä. Koulut tulee olla
turvallisia ja sellaisia ympäristöjä, että sinne on mukava mennä ja lapsi sekä nuori
kokee olevansa arvostettu ja hyväksytty. Kouluissa luokkien ryhmäkoot
pienemmiksi, jotta opettajilla jää enemmän aikaa oppilaille. Erityistä tukea
tarvitseville oppimiseen riittävästi tukea. Nämä kysymykset eivät ole helppoja.
Pidän tärkeänä, että vanhempia ja lapsia kuunnellaan aidosti eikä heitä ohiteta
huolineen. Aito kohtaaminen, empatia ja vuorovaikutus on avainasemassa.
Tarjotaan tukea ajoissa ja aidosti -tuen tulee olla sellaista, että se oikeasti auttaa
perheitä, vanhempia, lapsia ja nuoria!
Olemme kehittäneet varhaiskasvatuspalveluita sekä kaupungin omaa toimintaa
että yhteistyötä yksityisten päiväkotien kanssa. Tässä yhteistyössä on menty koko
ajan parempaan suuntaan. Esim.palvelusetelin sääntökirja muutoksia on tehty
hyvässä yhteistyössä keskustellen ja kohtaamalla. Ja mikä hienointa, pysyimme
budjetissa! Tästä on hyvä jatkaa uuden valtuuston.
Kunnissa on nyt keskityttävä kasvua ja työllisyyttä vahvistaviin toimiin, jotta
peruspalvelut saadaan tulevaisuudessakin turvattua. Rovaniemen kaupungin
elinvoima on kehittynyt oikeaan suuntaan. Siinä on ollut hyvänä apuna kasvanut
matkailu. Se kuitenkin on vahvasti kausiluontoista ja vie aikaa, että se saataisiin
ympärivuotiseksi. Pitää kehittää muita elinkeinoja ja keksiä uusia innovaatioita.
Kaavoitus on tässä avainasemassa. Työllisyys- ja elinkeinopalveluita on tarjottava
yhden yhteydenoton periaatteella ja niiden on vastattava alueen työnhakijoiden,
yrittäjien ja työnantajien tarpeisiin. Nuorten työllistyminen tai koulutukseen
pääseminen on etusijalla. Koulu- ja työelämä pudokkaita nuoria meillä on jo liikaa.
Kotoutumisella on keskeinen rooli työllistymisessä. Kaupungissamme on
kehitettävä työperäisen maahanmuuton ja kotoutumisen palveluita. Yhteistyö
muiden viranomaisten ja erityisesti Lapin hyvinvointialueen kanssa on tärkeää.
Matkailu ja asuntojen lyhytvuokraaminen aiheuttaa haasteita. Osa kerrostalossa
asuvista kokee rauhattomuutta ja turvattomuutta omassa kodissaan. Näin ei voi
olla. Täytyy löytää säännöt, miten toimitaan ja mikä on järkevää. Haasteena on,
miten säännöistä saadaan sellaiset, että ne tyydyttäisi kaikkia toimijoita. Paljon
kysymyksiä: Hakevatko taloyhtiöt kieltoa toiminnalle? -jälkikäteen
vaikeaa(joissakin uusissa taloyhtiöissä on jo rakennusvaiheessa kielletty airbnb-
toiminta), odotetaan valtakunnallisia ohjeita? Mitä kunnat ja kaupungit itse voivat
tehdä? Tehdäänkö joistakin kerrostaloista hostelleja? /Mitä tämä sitten taas
tarkoittaa? Miten saadaan kohtuuhintaisia asuntoja? Voiko kansainvälisyys olla
rikkautta? Näihin ja moniin muihin kysymyksiin vastataan asukastilaisuuksissa,
kun kohdataan ihmisiä. Kuinka tilanne saadaan haltuun? Itselläni ei ole suoraa
vastausta kysymyksiin, mutta avoimesti tahdon olla tutkimassa asiaa ja viemässä
eteenpäin esityksiä päätöksentekoon.
Matkailijat ihmettelevät, kuinka hanavettä voi juoda? Tämä meille niin itsestään
selvä asia. Kriittinen infrastruktuuri, kuten vesihuolto, on pidettävä omissa käsissä.
Samoin puolustusvoimien toiminta, mikä kehittyy kaupungissamme vahvasti.
Turvallisuus on tässä epävakaassa ajassa ykkösprioriteetti! Turvataan yhdessä
oikeudenmukaisilla toimilla seuraavien sukupolvien tulevaisuus!
Yhteisvastuullisin ajatuksin yhteisiä asioita hoitamaan,
Äänestä Sieki!

Kirjoittaja: Marjo Rundgren, joka on ehdolla kunnallisvaaleissa Rovaniemellä
Kunnallisvaali nro: 163
Jaa tämä artikkeli