
Lapin suurin demariyhdistys, Rovaniemen Sosialidemokraattinen Työväenyhdistys ry piti syyskokouksensa 18.11.2025, jossa käsiteltiin tulevan vuoden toimintaa ja tehtiin henkilövalintoja.
Yhdistystä on viime vuodet luotsannut menestyksekkäästi Rovaniemen kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Eemeli Kajula, joka luovutti puheenjohtajan nuijan eteenpäin luottavaisin mielin ”Miltei 120-vuotiaan, Lapin suurimman demariyhdistyksen luotsaaminen viiden vuoden ajan on ollut kunniatehtävä. Kuntavaalituloksen myötä luottamustehtävieni lisääntyessä luovutan mieluusti kasvavan, terveellä taloudella ja korvaamattomilla ihmisillä varustetun yhdistyksen seuraavalle johtajalle. Toivon, että yhdistys on jatkossakin Lapin merkittävimpiä poliittisia toimijoita. Elinasta yhdistys saa osaavan, asiantuntevan ja ennen kaikkea intoa täynnä olevan puheenjohtajan” .
Uudeksi puheenjohtajaksi vuodelle 2026 valittiin Elina Holm. Holm on toisen kauden kaupunginvaltuutettu ja toimii tällä hetkellä Rovaniemen kaupunginhallituksen jäsenenä. Aiemmin hän on toiminut työväenyhdistyksen varapuheenjohtajana. ”Puheenjohtajana haluan kehittää toimintaa siihen suuntaan, että kuuntelemme entistä tarkemmin jäsenistön toiveita ja tarpeita. Yhdistyksen ei tarvitse olla vain kokouksia ja pöytäkirjoja, vaan myös matalan kynnyksen kohtaamisia ja yhdessä tekemistä. Keskiössä on yhteisöllisyyden vahvistaminen ja se, että politiikka voi olla myös hauskaa ja innostavaa.”
Varapuheenjohtajaksi valittiin yhdistyksen pitkäaikainen toimija ja edeltävinä vuosina sihteerinä toiminut Iiris Satamo. Hallitukseen valittiin 8 jäsentä ja 3 varajäsentä. Hallituskokoonpanossa korostuu monimuotoisuus, minkä myötä pyritään edistämään yhdistyksen tulevia tavoitteita ja vahvistamaan sosiaalidemokraatisten perusarvojen mukaista toimintaa.
Kokouksessa linjattiin, että yhdistyksen toiminnassa halutaan ensi vuonna painottaa jäsenlähtöisyyttä, matalan kynnyksen osallistumista ja yhteisöllisyyttä. Lisäksi keskusteltiin ajankohtaisista poliittisista kysymyksistä ja siitä, miten yhdistys voi tukea paikallista demaritoimintaa mahdollisimman käytännönläheisesti.
Lisätietoja:
Eemeli Kajula
Rovaniemen Sosialidemokraattinen Työväenyhdistys ry


Jaa tämä artikkeli