Rauha kouluun ja oppimistulokset nousuun

Rovaniemellä on satsattava varhaiseen tukeen, pienempiin luokkakokoihin ja turvallisiin
oppimisympäristöihin.

Lapseni aloittaa syksyllä peruskoulun ja toivon, että koulupolku on pikkuisellani turvallinen,
kannustava ja uusia kokemuksia tuova. Koulukiusaaminen on yhteiskunnassamme sitkeä
ongelma, jolla voi uhrin elämälle kauaskantoisia ja traagisia seurauksia. Koulukiusaamiselle ja
kouluväkivallalle on oltava ehdoton nollatoleranssi. Kiusaamisen ehkäisyä tulee lisätä ja toisia
epäkunnioittavaan käytökseen puuttua. Opetetaan lapsia olemaan empaattisia, ajattelemaan miltä
toisista tuntuu, ja toimimaan ryhmänä yhdessä. Jokaiselle voi sattua virheitä, mutta puututaan ja
opitaan jo pisarasta, eli puututaan varhaisessa vaiheessa. Kiusaamisen koordinaattorin työtä tulee
vahvistaa ja kouluilla oltava toimivat ja yhdenmukaiset pelisäännöt kiusaamisen puuttumiseen.

Älypuhelimet tuovat rauhattomuutta ja liikkumattomuutta, mutta myös kiusaamista kouluihin.
Täyskieltoon en usko, mutta mitä jos käytettäisiin älypuhelimia rajoitetusti. Koulujen viihtyisyyteen
pitää myös panostaa, jotta välitunneilla on mielekästä tekemistä. Älylaitteita voi käyttää
oppitunneilla pedagogisesti, jos opettaja katsoo sen tarpeelliseksi.

Ryhmäkokojen on oltava pieniä, enintään 20 oppilasta. Lisäksi luokassa on oltava riittävästi
aikuisia ja erityisen tuen tarvitsevilla tukea. Pienluokkia tulee edelleen hyödyntää tukimuotona.
Kouluihin tulee siis suunnata riittävästi resursseja.

Koulut eivät voi toimia korvikkeena mielenterveyspalveluille. Matalan kynnyksen
mielenterveyspalveluiden tulee toimia nopeasti ja olla helposti saavutettavissa. Samaan aikaan
tulee lisätä nuorten resilienssiä eri elämäntilanteisiin, johon pääsemiseksi myös opetushenkilöstöä
tulee kouluttaa.

Kirjoittaja: Maria-Riitta Mällinen, joka on ehdolla kunta- ja aluevaaleissa.

Kuntavaali nro: 150

Aluevaali nro: 2220