Keskenmeno on yleinen, mutta samalla hyvin vaiettu tapahtuma. Terveyskirjaston mukaan ainakin 15 %:ssa kaikista raskauksista tapahtuu raskauden keskeytyminen. Eri lähteistä riippuen osuus voi olla jopa 25 %. Suurin osa näistä todetaan ennen 12 raskausviikon täyttymistä. Keskenmenon kokenut joutuu osaksi tilastoa, johon tuskin kukaan haluaisi kuulua. Valitettavasti näissä tilanteissa terveydenhuollossa helposti unohtuu se, että vaikka keskenmeno on lääketieteellisenä ilmiönä yleinen, se ei ole sen kokevalle yleinen tapahtuma. Jokainen keskenmenon kokenut on yksilö ja heidät pitää terveydenhuollossa myös kohdata yksilöinä, joille on tapahtumassa jotain, mitä tuskin kukaan tuleva vanhempi toivoisi.

Epävarmuus ja epätietoisuus ovat valtavan suuria niiden viikkojen aikana, kun kaiken keskellä pitäisi osata arvioida omaa vointiaan ja sitä, mikä on normaalia odotellessa raskaustestin muuttumista negatiiviseksi. Tiedon etsintä niin keskenmenon syistä, oireista ja mahdollisista jälkiseurauksista jää itselle. Kaikki edellä mainitut ovat todella isoja kuormitustekijöitä jo muutenkin raskaassa tilanteessa. Moni keskenmenon kokenut kärsii traumaperäisen stressihäiriön oireista ja ahdistuksesta, eikä oireilu rajoitu vain suoraan keskenmenon jälkeiseen aikaan vaan voi kestää kuukausia tapahtuneen jälkeen.

Miten voisimme paremmin auttaa keskenmenon kokenutta tai sen kohdanneita pariskuntia? Kohdataan heidät yksilöinä eikä ainoastaan osana yleistä joukkoa. Annetaan heille se apu, minkä he tarvitsevat eikä odoteta, että tilanne kärjistyy ja ongelmat muodostuvat vaikeammin hoidettaviksi. Keskenmenon hyvällä hoidolla ja tarjoamalla riittävä tuki tapahtuneen läpikäymiseen voitaisiin ehkäistä jopa työkyvyttömyyttä. Parhaassa tapauksessa myös syntyvyys voisi nousta, kun ihmisten ei tarvitse pelätä joutuvansa pärjäämään yksin mahdollisen keskenmenon sattuessa.

Kirjoittaja: Tilda Tuomaala, joka on ehdolla kunta- ja aluevaaleissa.

Kuntavaali nro: 179

Aluevaali nro: 2242